logo

ammattiliitot

 

Mitä työsuhdeasiat ovat?

Veroasiat
Työsopimus
Työsopimuksen päättäminen
Työtodistus
Nuori työntekijä

Ammattiliitot

 

Turvaa ammattiliitoista

Työsuhteessa olevalla työntekijällä on mahdollisuus liittyä oman alansa ammattiliittoon. Ammattiliitot ovat työntekijöiden omia järjestöjä, joiden päätehtävänä on neuvotella yhdessä työnantajajärjestöjen kanssa työ- ja virkaehtosopimuksista sekä valvoa niiden noudattamista. Ammattiliittoon kuuluminen tuo työntekijälle turvaa ja etuja, ja eri ammattiliittoihin kuuluukin yli 70 % suomalaista palkansaajaa. Ammattiliittojen jäsenet maksavat liitoille jäsemaksua.

Useat ammattiliitot ottavat myös ns. opiskelijajäseniä. Päätoiminen opiskelija voi liittyä opiskelemansa alan ammattiliittoon yleensä ilmaiseksi. Vain varsinainen ammattiliiton jäsen voi kuitenkin kerryttää ansiosidonnaisen päivärahan työssäoloehtoa työttömyyden varalle.

 

Työttömyyskassa

Ammattiliittoon liittyessä on yleensä mahdollisuus liittyä myös ammattiliiton työttömyyskassaan. Työttömyyskassaan liittyminen on kannattavaa, koska mahdollisen työttömyyden koittaessa työttömyyskassa maksaa työttömälle määräajan ansioisidonnaista päivärahaa. Ansiosidonnainen päiväraha on suurempi kuin tavallinen työttömyysturva.

Ansiosidonnaista päivärahaa voi saada työtön, jonka työssäoloehto on täyttynyt. Työssäoloehto täyttyy, kun työntekijä on ollut työssä vähintään 34 kalenteriviikkoa eli n. 8kk viimeisen 28 kk aikana tehden vähintään 18 tunnin työviikkoa alan työehtosopimuksen mukaisella palkalla.

Jos ammattiliitolla ei ole omaa työttömyyskassaa tai siihen ei halua liittyä, valittavana on lisäksi Yleinen Työttömyyskassa YTK.

 

Lähteet: Työelämään.fi, Infopankki.fi

 

 

 

pöytä

 

Etusivu© JIBBOteam