Työhaastattelu

Hakemusten perusteella työnantaja valitsee sopivat henkilöt haastatteluun. Kutsu työhaastatteluun on viesti siitä, että työnantaja haluaa kuulla sinusta lisää. Se on jo siis yksi onnistuminen työnhakuprosessissa ja siitä saa olla ylpeä. Sinulle se tarjoaa mahdollisuuden saada lisätietoa työtehtävästä ja luoda mielikuvaa kyseistä yrityksestä.

Työhaastattelu on vuorovaikutustilanne, johon kannattaa valmistautua huolella etukäteen miettien, mitä kerto itsestään työntekijänä ja ihmisenä. Hyvä valmistautuminen lievittää myös haastattelun aiheuttamaa jännitystä. Haastattelussa on hyvä osoittaa omaa aktiivisuutta esittämällä kysymyksiä työnantajalle yrityksestä ja työtehtävästä. Näin saat mahdollisuuden saada lisätietoa työtehtävästä ja yrityksestä.

Haastattelu voi olla muodoltaan yksilöhaastattelu tai ryhmähaastattelu, jossa on samaan aikaan haastateltavana useampi hakija. Haastattelijoita voi olla yksi tai useampia. Joihinkin työtehtäviin on moniportainen haastattelu, jossa edetään kierroksittain niin, että jokaisella kierroksella hakijoiden määrää karsitaan. Tällaisessa haastattelussa yksi osa voi olla soveltuvuuskoe.

Valmistaudu työhaastattelussa kertomaan ja perustelemaan ainakin:

  • miksi olet työtä hakenut?
  • miksi olisit siinä hyvä?
  • mitkä ovat henkilökohtaiset vahvuutesi?
  • miten työnantaja hyötyisi palkatessaan sinut?

Lisää usein kysyttyjä haastattelukysymyksiä löydät netistä.

Muuta muistettavaa työhaastattelusta:

  • Saavu haastattelupaikkaan ajoissa.
  • Vaikka tilanne jännittäisikin, keskity puhumaan rauhallisesti ja selkeästi. Vastauksiaan kysymyksiin saa miettiä.
  • Muista aluksi tervehtiä ja esitellä itsesi.
  • Pukeudu työhaastatteluun asiallisesti mutta mukavasti, kuitenkin niin, että asusi on normaalia arkiasua parempi. Siisti ja asiallinen ulkoasu sekä luonteva käytös luovat sinusta luotettavan kuvan.

Tiesitkö, mikäli olet työttömänä, voit saada työhaastattelumatkaan rahallista tukea työvoimatoimistosta. Lisätietoa täältä.

lähteet: Koordinaatti -sisältölabra, te-palvelut.fi

Linkkejä