Nettikiusaaminen

Kiusaaminen on siirtynyt myös nettiin. Nettikiusaaminen on muistuttaa paljon perinteistä kiusaamista, ja onkin usein jatkoa koulussa tapahtuvalle kiusaamiselle. Sen muotoja ovat pilkkaaminen, uhkailu, toisen yksityisten tietojen levittäminen, esiintyminen toisena nettipalveluissa,keskusteluryhmistä pois jättäminen jne.

Tekniikan kehittyminen on siis tuonut kiusaamiseen uusia muotoja ja välineitä. Erityisen inhottavaa ja huolestuttavaa nettikiusaamisesta tekee se, ettei sitä pääse pakoon edes kotona. Kiusaaminen kun tavoittaa kännykän ja tietokoneen kautta. Vaikka nettikiusaaminen ei satu fyysisesti, se satuttaa monilla muilla tavoilla, ja seuraukset voivat olla pitkäaikaiset. Kiusaamiseen netissä ja oikeassa elämässä tulee suhtautua yhtä vakavasti.

Netissä kynnys kiusaamiseen voi madaltua, kun uskotaan, ettei nimettömiä viestejä pääse kukaan jäljittämään. Tämä on harha! Kaikilla keskustelupalstoilla, some-palveluissa tai mobiilisovelluksissa ei ole aikuista valvomassa saati valvontaa ollenkaan. Nämä asiat voivat houkutella kiusaajia jatkamaan toimintaansa.

Moni nuori on kohdannut kiusaamista netissä. On tärkeää, että kiusaamiseen puututaan heti, jotta se saadaan loppumaan mahdollisimman pian ja kiusaaja ei löydä aina uusia uhreja itselleen. Kiusaamisen kanssa ei pidä jäädä yksin. Asiasta tulee aina kertoa sen sivuston ylläpidolle, jolla kiusaaminen tapahtuu, tutulle aikuiselle ja tarvittaessa myös poliisille. Jos kiusaaja on samasta koulusta, asiasta kannattaa puhua myös opettajalle tai aluksi vaikka tukioppilaalle. Heidän tehtävänsä on auttaa asian viemisessä eteenpäin.

Miten toimia, jos tulee kiusatuksi netissä:

  • kertoa vanhemmille, opettajalle tai tutulle aikuiselle, palvelun ylläpidolle ja viime kädessä poliisille
  • olla vastaamatta (ja lukematta) viesteihin > jos kiusaaja ei saa toivottua reaktiota aikaan, hän saattaa turhautua ja lopettaa koko kiusaamiseen
  • tallentaa kiusausviestit puhelimeen tai tietokoneelle, tarvittaessa ottaa kuvakaappaus > tallenna myös päivämäärät ja kellonajat, ja kiusaajan tiedot, kuten nimimerkki, sähköposti… Nämä auttavat kiusaamisen selvittämisessä
  • estää kiusaajan viestien näkyminen
  • viime kädessä poistaa oma profiili palvelusta

Lähde: Nuorten elämä
Päivitetty 20.4.2017

Linkkejä