logo

seurustelu, seksuaalisuus & seksi


Seksuaalisuuden eri muodot
Seksuaalinen riisto
Seksuaaliterveys ja ehkäisy

 

Seurustelu, parisuhde, rakastuminen, lämpimien ja läheisten ihmissuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen, ristiriitojen ratkaiseminen ja seurustelun päättymiseen liittyvät kysymykset ovat osa nuoruutta. Joillakin nuorilla on kiihkeä vimma aloittaa seurustelu, vaikka oma kypsyminen on kovasti kesken. Varhaisen seurustelun kautta haetaan itsenäistymistä ja irtaantumista vanhemmista. Onnistunut parisuhde kuitenkin edellyttää sitä, että nuoren käsitys omasta seksuaalisuudestaan on selkiintynyt ja että hänellä on kirkas ajatus siitä, kuka ja mitä hän on. Varhainen ja kiihkeä seurustelu saattaa häiritä omaa kasvua ja kehitystä. Elinkelvottomat suhteet ja pettymykset syövät myös itsetuntoa.

Parhaat seurustelusuhteet syntyvät usein kaveruuden pohjalle. Kaveriporukassa voi rauhassa tutustua toiseen sukupuoleen – havainnoida millainen ihminen minua kiinnostaa ja millainen ei herätä mitään tunteita. Ihastumisen kohteita voi olla useita ja tunteet ovat kuin valmiustilassa – pienen huomionosoituksen pohjalta seurustelu voi sitten saada alkunsa. Kaveruus ja ystävyys toisen sukupuolen kanssa on hyvä pohja rakkaussuhteelle.
Seurustelukumppani poistaa yksinäisyyttä, antaa elämälle tarkoituksen, täyttää läheisyyden tarpeita ja tuo myös seksuaalista tyydytystä.

Seksuaalivietti on meillä synnynnäinen, mutta seksuaalisuuden merkitys ja sen ilmeneminen vaihtelevat eri ikäkausina. Seksuaalisuus ei kuitenkaan ole pelkkää biologiaa eikä se ole pelkkä biologinen vietti, vaan se saa sisältönsä ja tunnepohjansa vuorovaikutuksessa läheisten ihmisten kanssa. Seksuaalinen vetovoima on merkittävä tekijä siinä, että kaksi ihmistä viehättyy toisistaan. Seksuaalisuuden psyykkistä sisältöä voidaan kutsua rakkaudeksi.

Nuoruudessa seksuaalisuus etsiytyy aikuisiän muotoihin. Seksuaalisuus on mahtava voima ihmisessä. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sen hallitsemiseen on opittava. Hyvin kehittynyt fyysinen olemus ei tarkoita sitä, että ihmisestä tulee valmis seksuaalinen olento. Tarvitaan myös sydäntä ja järkeä – näiden kehittyminen vaatii enemmän aikaa kuin pelkkä biologinen kypsyminen. Kun kaikki kolme – biologia, tunne ja järki – kulkevat tasatahtia tulee seurustelusta ja seksistä molempia tyydyttävä ja tasaveroinen yhtälö.

Seksuaalisuus on perusenergiaa, elämänenergiaa. Seksi puolestaan on jotain konkreettisempaa – seksuaalisuuden fyysinen puoli: Rakastelua, intiimiä läheisyyttä, omia tai jaettuja fantasioita, flirttiä jne…

 

 

 

Lähteet
Kinnunen, Saara: Tytöt, pojat ja seksi
Ahlberg, Veikko; Siimes, Martti: Lapsesta aikuiseksi
Suomen lääkärilehti 43/2000
Uusi seksuaalirikoslaki
Nykysuomen sanakirja

 

kuva: Latvis

Mistä saan apua ja lisätietoja?

Mielenterveysseuran kriisipuhelin 0203 445 566
Lasten ja nuorten puhelin 0800 210400
Valtakunnallinen ilmainen auttava puhelin 0800 97474
Seurakunnan palveleva puhelin 10071
Valtakunnallinen auttava puhelin väkivaltaa ja uhkaa kohdanneille naisille ja tytöille
0800 0 2400
Ammattiapua seksuaalisesta väkivallasta selviytymiseen 0800 97899, juristipäivystys
0800 97895
Rikosuhripäivystys 0203 16116
Delfins ry – seksuaalisesti hyväksikäytettyjen tukemiseksi perustettu järjestö – 05 – 325 0080

 

linkkejä

© Jibbo Team