poliisi
Poliisin tehtävänä on ylläpitää ja edistää kaikkien turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Poliisi estää rikoksia, häiriöitä ja onnettomuuksia tutkimalla tapahtuneita rikoksia, viemällä rikokset syyteharkintaan ja auttamalla muita viranomaisia ja kansalaisia turvallisuuden edistämisessä. Suuri osa poliisin työstä tapahtuu ihmisten parissa. Partiointi, liikenteen valvonta, avunpyyntöihin vastaaminen, rikostutkinta ja lupa-asioiden hoitaminen ovat tilanteita, joissa poliisi ja kansalainen useimmiten kohtaavat. Poliisi on yleisön palvelija. Suomessa poliisin toiminta perustuu poliisilakiin. Lain mukaan poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen. Poliisin toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin. Jokaisella poliisilla on virkamerkki, joka on pidettävä mukana ja tarvittaessa tai vaadittaessa esitettävä silloin, kun se on virkatehtävää vaarantamatta mahdollista. PoliisilakiPoliisilain mukaan poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisilaki lisäksi edellyttää, että poliisin tulee ensisijassa neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin poliisin tehtävän suorittamiseksi on tarpeen.
www.poliisi.fi www.poliisi.fi/nuoret
|
![]() |
linkkejä |