
työssäoppiminen
Työssäoppiminen
Työssäoppiminen tarkoittaa käytännön työelämän yhteydessä järjestettävää oppimista. Opiskelija saa mahdollisuuden työskennellä aidossa työyhteisössä todellisten ammattiin liittyvien asioiden parissa. Työssäoppimisen aikana opiskelija oppii arvioimaan omaa osaamistaan ja asemaansa työyhteisön jäsenenä sekä suuntaamaan kehitystavoitteitaan kokemusten pohjalta. Työssäoppiminen tukee ammatinvalintaa ja koko ammatillista kasvua. Työssäoppiminen on tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua opiskelua, jonka laajuus on vähintään 20 opintoviikkoa eli noin puoli vuotta. Tavoitteena on, että opiskelija oppii työpaikalla osan tutkintoon kuuluvasta ammattitaidosta, joka on määritelty opetussuunnitelman perusteissa, sekä saa yleisiä valmiuksia työelämää ja elinikäistä oppimista varten. Työssäoppiminen voidaan jaksottaa opiskeluajan eri opintovuosille. Tavoitteena ovat ammatinhallinnan kannalta riittävän pitkät työssäoppimisen jaksot. Opintojen alussa jaksot voivat olla lyhyitä, mutta tietojen ja taitojen kartuttua tarkoituksenmukaisen pituisia. Tällöin opiskelija saa tilaisuuden oppia kokonaisuuksia ja ottaa vastuuta työtehtävistään.
Lähteet: |
![]() |
linkkejä |