logo

oppisopimuskoulutus

 

Oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään ammattioppilaitoksissa tai aikuiskoulutuskeskuksissa järjestettävillä tietopuolisilla kursseilla. Oppisopimuskoulutus soveltuu ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen. Peruskoulutuksen lähtötaso on kansakoulu, peruskoulu tai lukio. Lisäkoulutuksessa ammattitaitoa laajennetaan tai syvennetään. Myös yrittäjillä on mahdollisuus osallistua oppisopimuskoulutukseen. Ammattikorkeakoulututkintoja ei voi suorittaa oppisopimuskoulutuksena.

Oppisopimuskoulutuksen kesto

Oppisopimuskoulutus on tutkintoon valmistavassa/johtavassa koulutuksessa kestoltaan yleensä 2-4 vuotta. Lisäkoulutuksessa koulutusaika vaihtelee 4-12 kuukauteen. Oppisopimuskoulutukseen liittyy henkilökohtainen opiskeluohjelma, jossa voidaan huomioida opiskelijan aikaisempi työkokemus.

Oppisopimuskoulutus ja työpaikka

Oppisopimusopiskelijalla on oltava mahdollisuus harjoitella käytännössä ammattia. Työnantajan tärkeimpiä velvollisuuksia on huolehtia opiskelijalle tutkintoon ja ammattiin soveltuvista monipuolisista työtehtävistä. Opiskelijan tehtävänä on hoitaa työtehtävänsä ja osallistua tietopuoliseen opetukseen. Opiskelijaa koskevat pääsääntöisesti samat säännöt kuin muitakin työntekijöitä.

Oppisopimuskeskukset ja -toimistot

Oppisopimuskeskus tai -toimisto yhteistyössä oppilaitoksen kanssa auttaa suunnittelemaan ja käynnistämään koulutuksen. Oppisopimuskeskus tai -toimisto sitoutuu maksamaan tietopuolisen opetuksen, opintososiaaliset edut opiskelijalle, näyttötutkinnot ja työnantajan koulutuskorvaukset. Oppisopimuskeskukset tai -toimistot myös seuraavat ja arvioivat koulutusta sekä luovuttavat todistukset opiskelun päätyttyä.

Seinäjoen Seudulla oppisopimuskoulutustoimistot sijaitsevat Kurikassa (Suupohjan Ammatti-instituutti) ja Seinäjoella (Seinäjoen Koulutuskeskus).

 

Lähteet:
Opetushallitus / Oppisopimuskoulutus
www.oppisopimus.net

*

Suupohjan Ammatti-instituutti, Oppisopimus Huovintie 1
61300 KURIKKA
puh. (06) 451 2302
gsm. 040 706 7425

Seinäjoen koulutuskeskus,
Oppisopimuspalvelut
Rastaantaival 2
60200 SEINÄJOKI
puh. 020 124 4706
fax 020 124 4702
oppisopimus@sedu.fi

linkkejä

Etusivu© JIBBOteam