paikalliset oppilaitokset - JalasjärviKoulutuspalvelutJalasjärven opetuspalveluissa painottuvat laadukas opetus, verkostoitunut nykyaikainen oppimisympäristö, oppiva organisaatio sekä palvelutuotannon taloudellisuus. Jalasjärvellä toimii kahdeksan 1-6 luokkien peruskoulua, yläaste ja lukio. Kirkonkylän koulu siirtyi elokuussa 2005 uusiin ajanmukaisiin tiloihin oppimiskeskukseen, jossa lukio ja yläaste myös toimivat. Haja-alueen koulumme ovat valtuuston v. 1993 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti vähintään kolmiopettajaisia. Näin olemme varmistaneet laadukkaan opetuksen ja vahvan taloudellisen pohjan opetuksen jatkuvalle kehittämiselle. Kouluverkon riittävä tehokkuus on antanut mahdollisuuksia myös erityisopetuksen kehittämiselle viime vuosina. Peruskouluissamme opiskelee tällä hetkellä tuhat jalasjärveläistä lasta ja nuorta. Lukio tarjoaa palvelujaan lähes kahdelle sadalle nuorelle. Oppimista tukee 90 opettajaa ja parikymmentä muuta koulujen arjessa mukana olevaa henkilöä. Koulumme ovat aktiivisesti verkostoituneet paikallisesti, seutukunnallisesti ja maakunnallisesti. Osa kouluista on hankkinut lisäksi ulkomaisia ystävyyskouluja. Oppimisympäristöt ovat kehittymässä vähitellen virtuaalisiksi. Ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakouluopetuksen osalta olemme jäsenenä Kurikan ammattioppilaitoksen kuntayhtymässä ja Seinäjoen koulutuskeskuksen kuntayhtymässä. Jalasjärven ammatillinen aikuiskoulutuskeskus tarjoaa oivan mahdollisuuden sekä ammatin hankkimiseen että täydennyskoulutustarpeiden tyydyttämiseen. Jalasjärven vahva musiikkiperinne näkyy musiikin opetuksessa, joka tapahtuu osana Alajärven musiikkiopiston kuntayhtymää. Kansalaisopisto toteuttaa myös taiteen perusopetusta mm. kuvataiteen osalta. Kansalaisopistomme tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden sekä elinikäiseen oppimiseen että aktiiviseen harrastustoimintaan.
Lähteet:
|
![]() |
Oppilaitokset |