
Ylistaron liikuntatoimiYlistaron kunnan liikuntatoimi järjestää parhaimpansa mukaan kuntalaisille liikuntamahdollisuuksia. Liikuntatoimi vastaa liikuntapaikkojen hoidosta ja kunnossapidosta. Yhteistyötahojen kanssa järjestetään uimakouluja, retkiä, leirejä, koulutusta, hiihtokouluja, mestaruus- ym. kisoja, maakuntaviestit sekä erilaisia puulaakiturnauksia esim. palloilussa. Ylistaron liikuntapaikatUrheilupuisto Kirmaus-Halli Halli avoinna elokuusta – toukokuuhun. Hallin vakiovuorot jakaa kunnan liikuntatoimi. Tarkempia tietoja Ylistaron kunnan tarjoamista palveluista löydät Ylistaron kunnan www –sivuilta, linkit nähtävillä tämän sivun oikealla laidalla. Ylistaron kunnan liikunta osiosta löydät myös kuvia liikuntapaikoista sekä mahdollisuuksista Ylistaron eri kylillä. Sieltä löydät myös ajankohtaiset salivuorot. Ylistaron kylien liikuntamahdollisuudetYlistaron kunta on pyrkinyt luomaan kylille mahdollisuuden liikkua valaistujen pururatojen puitteissa esimerkiksi Halkosaari, Kitinoja, Hanhikoski, Isokylä, Asema ja Untamala. Erityistä Ylistarossa on myös Jyrkän urheilualue jossa voi harrastaa mäkihyppyä, Kärkimäen urheilukeskus on vuorostaan painottunut painin, kädenväännön, ilma-aseammunan, suunnistuksen, patikoinnin, beach-volleyn, hiihto- ja ampumahiihtoon. Loistava uintipaikka löytyy Rajamäestä. KKI -KampanjaYlistaro aloitti Kunnossa Kaiken Ikää kampanjan 1994 Pilottikuntana. Kampanja on onnistunut siinä määrin hyvin, että Ylistaroa pidetään KKI/ terveysliikunnan edelläkävijänä ja pienten kuntien mallikuntana Suomessa. Ylistaro on saanut useita huomionosoituksia toiminnastaan. KKI-toiminnassa kehitetään koko ajan uusia ideoita ja näin ollen kehittymistä terveysliikunta alalla.
|
![]() ![]() Ylistaron liikunta- ja terveysasiat, kuntoliikunta
Jari Mäkelä Liikuntasihteeri jari.makela@ylistaro.fi (06) 4700 252 050 556 6187
|
Me harrastamme
|