Kuinka moni teistä on kuunnellut Apulannan uuden biisin Valot pimeyksien reunoilla sanoja? Harvoin mikään sanoitus on herättänyt itsessäni samalla tavalla tunteita kuin tämä. Heinolan kaljupää – kuten herra Virtanen itseään tituleeraa – on saanut vangittua kappaleeseen mielestäni ennen kaikkea lohdullisia elämänohjeita tai ainakin itse tulkitsen biisiä tästä näkökulmasta.
Oli kyse sitten minkäikäisestä ihmisestä tahansa, mielessä voi myllertää, ahdistaa, pelottaa, jännittää… Valot pimeyksien reunoilla palauttaa takaisin elämän keskeisiin asioihin. Me kaikki olemme menossa elämässämme tiettyyn suuntaan. Ketä ihmisiä kuuluu tähän matkaan, on meidän vallassamme. Joistakin ihmisistä täytyy päästää matkalla irti, jos he eivät ole hyväksi meille. Toinen ihminen ei tee meitä kuitenkaan onnelliseksi, vaan meidän on ensin hyväksyttävä itsemme. Oman hyvinvointimme kannalta on tärkeää opetella antamaan anteeksi ja päästämään irti kaunasta.
Elämänpituisella matkalla kohtaamme vastoinkäymisiä, ja joskus tuntuu, että toivonpilkahdukset ovat harvassa. Silloin meidän on uskottava, että sisältämme löytyy suurempi voima kuin olisimme uskoneet.
Kaikkein lohduttavin osuus tulee mielestäni kertosäkeessä.
"Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Ja osa totuutta"
Kaikki mitä meidän elämässämme tapahtuu, ne järjettömiltäkin tuntuvat asiat, ovat osa elämäämme. Niillä on jokin tarkoitus, vaikka emme sitä heti ymmärtäisikään.
Käy kuuntelemassa https://www.youtube.com/watch?v=icCIkh-FL8A Mitä sä kuulet?
Teksti: JIBBO-Jalasjärvi